.jpg)
Moi. Mä oon Jupe. Mä olen ollut Radio Novassa töissä vuodesta 2005. Mun toimenkuvani on monipuolinen, tai ainakin mä itse tykkään ajatella niin. Todellisuudessa mä olen nakkikone. Mä olen AamunRadion käsikirjoittaja, mutta mun titteli on tuottaja. Mä myös osallistun toisinaan juontamiseen - en siksi, että mua jotenkin pyydettäisiin niin tekemään, vaan siksi, että mun on pakko. Mun sisällä asuu pieni pakko. Se on vihreä ja innokas.
Mä myös vastaan Radio Novan tiedotuksesta. Suomen kielellä se tarkoittaa sitä, että jos joku meidän juontajista esiintyy lehtijutussa, tai Nova mainitaan jossain esim. lehtijutussa, tai me järkkäämme tiedotustilaisuuden, tai jotain - niin mä olen ainakin jossain määrin homman takapiruna.
Sitten on toi Nova-Tv. Se löytyy meiän netistä. Jos osaa etsiä. Mä olen tehnyt aikaisemmassa elämässäni oikeeta televisiota - ja teen toisinaan edelleenkin - niin on tavallaan luonnollista, että toimin myös Nova-Tv:ssä tuottajana, ja joskus, jos esiintyjistä on huutava pula, niin myös huutavana esiintyjänä.
Mä olen myös rakkauden asiantuntija. Oon oon. Ihan oikeesti. Mulla on oma ohjelmaosuus torstaisin. Sen nimi on Dr. Love. Siinä mä vastailen kuulijoiden kysymyksiin rakkauden sivusta, edestä ja takaa.
Siviilielämässä mä olen naimisissa yhen Annan kanssa. Se on tosi kaunis ja aika kiva. Sitten mulla on tytär Annabella. Se on tätä kirjoittaessa viis ja puol-vuotias. Ja koirakin mulla on, Phalene-rotuinen. Nyt se on vielä pentu.
Mä käyn kuntosalilla, minkä mä peitän hyvin. Lenkkeilen, minkä peitän vielä paremmin. Teatterista tykkään ja lukemisesta. Mun lempikirjailija on nykyään Carlos Ruiz Zafon, häiskä joka kirjoitti Tuulen varjon. Mäkin haluisin joskus kirjoittaa kirjan. Kun luet tätä tekstiä, niin huomaat, ettei se ole koskaan mahdollista.
Moido.
- opel astra
- T: Suhhu!







.jpg)



.jpg)

