Yllättävä tulos: Alkolukko pysäyttänyt 40 000 kuljettajan matkan päihtyneenä

04.03.2013 07:14 -

Alkolukko on estänyt n. 12 000 kertaa yli 0,5 promillen humalassa olevan henkilön lähdön liikenteeseen ajoneuvon kuljettajana, käy ilmi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tuoreesta tutkimuksesta.

Kaiken kaikkiaan alkolukko on estänyt yli 40 000 alkoholia maistelleen (yli 0,2 ‰) kuljettajan pääsyn rattiin. Trafin tutkimuksessa selvitettiin alkolukolla valvotun ajo-oikeuden toimivuutta ja vaikuttavuutta reilun neljän vuoden ajalta.

Erityisen merkittävää on, että alkolukon käyttö näyttää vaikuttavan myös rattijuopumukseen syyllistyneiden asenteisiin: alkolukkoa käyttäneet uusivat muita kiinnijääneitä harvemmin rattijuopumusrikosta ja lukon käyttö on myös vähentänyt henkilön alkoholin kulutusta kokonaisuudessaan.

Kolme viidestä vastaajasta kertoi alkolukon vaikuttaneen alkoholin käyttöönsä. Suurimmalla osalla alkoholin käyttö väheni, osa jopa lopetti juomisen kokonaan.

Alkolukkoajokortillisilla oli rattijuopumuksen uusijoiden osuus neljän vuoden ajalta pienempi kuin rattijuopumuksesta kiinni jääneillä yleensä.

Alkolukko on ajonestolaite, joka estää ajoneuvon käynnistämisen, jos litrassa kuljettajan uloshengitysilmaa on vähintään 0,10 milligrammaa alkoholia. Tämä pitoisuus vastaa noin 0,2 promillea verestä mitattuna.

Alkolukolla valvotun ajo-oikeuden toimivuus ja vaikuttavuus -tutkimuksen on tehnyt Ramboll Finland Oy.

(Radio Nova, Trafi, Poliisi)

Kilpailut

Uusimmat