Vapun reseptit: Spagettivuoka

05.09.2014 14:10 -

Tämä spagettivuoka on koko perheen herkkuruokaa, ainakin jos katson empiirisen testini tuloksia. Minä teen tätä monesti, kun lapsia on tulossa kylään ja aina kerään kehuja vuoallani. Tämä on hyvää yksinkertaista kotiruokaa!

Monessa perheessä myös taistellaan, jotta lapsi saataisiin syömään enemmän kasviksia. Tähän vuokaan kesäkurpitsa häviää niin, etteivät pikkunaperot edes huomaa popsivansa tuota herkullista vihannesta. Tämän voi myös tehdä hyvin edellisenä päivänä valmiiksi ja se säilyy hyvin muutamia päiviä.

Spagettivuoka

1pss Myllyn Paras keltaista rakettispagettia

500g naudan-, tai nauta-sikajauhelihaa

500g tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia

1 sipulia

1-2 valkosipulinkynttä

1 keskikokoinen kesäkurpitsa

loraus oliiviöljyä

n. 3dl ruokakermaa

½tl paprikajauhetta

suolaa, mustapippuria

basilikaa tai oreganoa tuoreena tai kuivattuna

½ pss juustoraastetta

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Täytä iso kattila vedellä ja laita kiehumaan. Lisää veteen 1 tl suolaa. Silppua sipulit ja kuullota niitä pannulla tilkassa oliiviöljyä. Lisää joukkoon jauheliha, ja paista se murumaiseksi, niin että se ruskistuu.

Sillä aikaa, kun jauheliha ruskistuu, pilko kesäkurpitsa pieniksi kuutioiksi. Lisää kesäkurpitsat jauhelihaseokseen ja anna myös niiden saada vähän väriä. Lisää pannulle myös tomaattimurska ja mausteet.

Keitä spagettia 1-2 min vähemmän, kuin pakkauksen ohjeessa. Lisää jauhelihakastikkeeseen vielä kerma ja anna kiehua hetki miedolla lämmöllä. Valuta spagetit ja kaada ne reilunkokoiseen uunivuokaan. Tarkista kastikkeen maku ja kaada se spagettien sekaan. Sekoita ne keskenään.

Ripottele pinnalle juustoraaste ja kypsennä uunissa vielä 10–20 minuuttia. Nauti!

-Vappu

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat