Ulkona on edelleen pimeää: Heijastimet käyttöön!

31.03.2015 06:45 -

Kaikista jalankulkijoiden kuolemantapauksista lähes puolet tapahtui pimeällä tai hämärässä. Vaikka heijastimien tarpeellisuus tiedostetaan, ovat ne käytössä vain joka toisella suomalaisella.

Liikenneturvan vuonna 2013 toteuttamissa seurannoissa ilmeni, että taajama-alueella heijastin on käytössä joka toisella kävelijällä. Heijastimen käyttö on pysynyt samalla tasolla edellisvuoteen verrattuna.

- Heijastimen hyöty on kiistaton. Kaukovaloilla kulkevan auton kuljettaja havaitsee heijastimen kanssa liikkuvan jopa kolme kertaa kauempaa kuin ilman heijastinta kulkevan, toteaa turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara Liikenneturvasta.

Heijastin koetaan hyödylliseksi, mutta sitä ei käytetä

Vaikka puolet jättävät heijastimen taskun pohjalle, Liikenneturvan kyselytutkimuksen mukaan heijastimen tarpeellisuus kuitenkin tiedostetaan. Lähes kaikki kyselyyn vastanneista myöntävät heijastimen olevan tarpeen myös valaistuilla kaduilla liikuttaessa pimeän aikaan. Valtaosa (96 %) haluaisi myös läheisensä käyttävän heijastinta pimeään aikaan liikkuessaan.

Kaikista jalankulkijoiden kuolemantapauksista lähes puolet tapahtui pimeällä tai hämärässä. Vuonna 2012 liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat 16 pimeällä tai hämärällä tapahtunutta jalankulkijan kuolemantapausta. Heistä puolet ei käyttänyt heijastinta. Vuoden pimeimmän vuosikolmanneksen aikana loka-tammikuussa sattui 45 % jalankulkijoiden kaikista henkilövahingoista. Erityisesti suojateillä tapahtuneet henkilövahingot keskittyivät näille kuukausille.

Heijastimesta saa parhaimman hyödyn irti, kun sen kiinnittää oikein:

• Anna sen heilua. Riippuva heijastin kannattaa kiinnittää polven korkeudelle niin, että se pääsee vapaasti heilumaan.

• Roikota ranteesta. Ranne tai kyynärvarsi on hyvä paikka stretch- tai jousiheijastimelle.

• Parempi överit kuin vajarit. Mitä useampia heijastimia käytetään, sen paremmin autoilija näkee pimeässä tai hämärässä kulkevan.

• Ole moniulotteinen. Molemmin puolin kiinnitetyt heijastimet auttavat autoilijaa hahmottamaan tiellä kulkijan myös leveyssuunnassa.

*Heijastimen käyttöastetta on pimeän ja hämärän aikaan tarkkailtu Liikenneturvan toimesta jo vuodesta 1993. Vuonna 2013 heijastinta käytti taajama-alueella 51 prosenttia suomalaisista. Luku on sama kuin vuonna 2012.

Kilpailut

Uusimmat