The Rock julkaisi ruokavalionsa — näin kävi kun tavallinen mies kokeili noudattaa sitä

25.05.2015 19:04 -

Dwayne ”The Rock” Johnson julkaisi hiljattain tiukan ruokavalionsa. Herkulesta näytellyt lihaskimppu pitää huolta siitä, ettei kropassa ole ylimääräistä rasvaa juuri missään.

Sean Evans on tavallinen mies, joka ei juurikaan ole keskittynyt siihen miten syö ja liikkuu. Complex-nimisen YouTube-kanavan pyynnöstä  Evans päätti kokeilla, millaista olisi noudattaa yhdysvaltalaisen näyttelijä ja showpainija Dwayne ”The Rock” Johnsonin ruokavaliota, joka koostuu lähinnä grillatusta lihasta ja höyrytetyistä vihanneksista. Annoksia Evans nautti The Rockin tavoin, seitsemän päivässä. 

— Jokainen annos painoi lähes yhtä paljon kuin maasturin rengas. Lapioin ruokaa suuhuni viiden minuutin ajan ja annos näytti siltä kuin siihen ei olisi koskettukaan, Jackson kuvailee annoskokoja.

Evans kertoo ruokailujen muodostuneen hänelle henkisesti haastaviksi, eikä vain määränsä vuoksi.

— The Rock syö todella paljon. Kaikki, mitä hän syö maistuu aivan kamalalle.

Sean Evans kuvailee jännittäneensä ruokailuja niiden sisällön ja määrän vuoksi. Evans ei pidä kalasta ja The Rockin ruokavaliossa kalaa nautitaan hyvin paljon.

—    Kymmeneltä aamulla tiesin, että päivä tulee olemaan todella pitkä ja raskas. Pelkäsin seuraavaa ateriaa, koska en pitänyt ruokavalion vaatimista ruuista ja olin jatkuvasti aivan täynnä.


Miten Sean Evans suoriutui tehtävästä? Katso video alta. 

(Nova/Complex)

Kuvat: Shutterstock

Kilpailut

Uusimmat