Tässä on Aamu, Suomen ensimmäinen poliisikissa

12.10.2015 14:03 -

Suomen ensimmäinen ja ainoa poliisikissa Aamu suoritti ensimmäisen kenttäharjoitteluosuutensa mallikkaasti viikonloppuna Tampereella.

Suomen ainoan ja ensimmäisen poliisikissa Aamun opinnot ovat siinä vaiheessa, että kissan ensimmäinen kenttäharjoitteluosuus järjestettiin Tampereen Hervannassa Poliisimuseossa lauantaina. Aamu seurasi hommien sujuvan museossa niin kuin pitääkin.

– Siellähän oli vaikka mitä kivoja juttuja ja paljon kilttejä ihmisiä, jotka rapsuttelivat minua nätisti. Siitä poliisikissahatusta en juuri perusta, se ei tahdo pysyä päässäni, kun kiidän paikasta toiseen. Aika rankkaa tuo edustaminen kyllä on, joten nyt taidan köllähtää päiväunille, Aamu kommentoi heti tapahtuman jälkeen.

Poliisikissa Aamu on Kissakas-sivuston mukaan 5,5 kuukautta vanha norjalainen metsäkissa, värinsä ainoa Suomessa. Sivuston asiantuntija Pirkon mukaan Aamu leikki paljon ja tutustui kissamaisesti kaikkiin paikkoihin.

//

Tunnelmia vierailusta, kuvat Taru Kyntäjä.

Posted by Poliisimuseo on 10. lokakuuta 2015  

//

Miauuu, poliisikissa Aamu tässä. Vierailin tänään Poliisimuseossa. Siellähän oli vaikka mitä kivoja juttuja ja paljon...

Posted by Poliisimuseo on 10. lokakuuta 2015

Poliisimuseon tutkija Maritta Jokiniemi kertoi MTV:lle kesällä Aamun tavoitteena on tuoda rentoutta ja iloa Poliisimuseon vieraille.

– Muualla maailmassa poliisi käyttää eläimiä esimerkiksi lasten kuulusteluissa rentoutuskeinona. Kun keskustellaan vakavista aiheista, kissa voi toimia terapiaeläimenä.

Poliisikissa Aamu ei ole koko ajan palveluksessa, vaan toimii poliisikamari Pokelan vierailevana tähtenä.

Kuva: Taru Kyntäjä

(Nova, Facebook, Kissakas)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat