Lisää vähän tietoa tuohon aikaisempaan

Kolmet kaksoset joita tytöt -poika/tyttö-tytöt , niin siskoilla on useampi lapsi ja heillä lastenlapsia useampi , EIKÄ ole kaksosia ,MUTTA minulla (mies)on yksi lapsi poika joka perhettä perustaessa sai ensin pojan 11v nyt ja sitten kaksoset tyttö/poika 9v nyt .. Sitä ihmettelen kun kaksostutkimuksissa ollaan sitä mieltä että jatkuu naisen puolella (kaksosuus) ? Nyt kumminkin minunn (mies) pojallani jatkuu kaksosuus !! Vaimoni puolella ei mitään tietoa onko suvussa ollut koskaan kaksosia !! Äidilläni oli serkut jotka olivat identtisiä tyttökaksosia..

Heipä hei kaksosten vanhemmat !!

Tuosta yhteiskunnan auttamisesta ja lasten syöttämisestä !! Ei 1940-1950 luvuilla saanut kunnalta (uudenmaan lääni) apua kun vähän kerran kuussa . Ajatelkaa kolmet kaksoset ( 3 -vuoden välein 1943-1946-1949) miten ruokinta ja hygeniä silloin. Ei ollut pyykkikoneita eikä autoja millä kulkea. padassa pestiin pyykki omakotitalossa jonka isä rakensi ja valmistui 1952 vuonna. sitä ennen oli pienet tilat neljäkymmentä luvulla ja lisäksi isä oli sodassa kun äiti hoiti 1941syntynyttä tyttöä ja 1943 syntyneitä kaksostyttöjä ja sitten sodan päätyttyä synnyin minä (poika) ja siskoni eli kaksoset 1946 .Se mikä on aika erikoista , että toisistamme (kaksossisko) uravalinta oli sama. Ja sekin selkis vasta noin 3 vuotta töiden alettua ,että molemmat ovat Suur-tietokoneiden kanssa v.1967 alkaen töissä ja sitten tietotekniikan kehittyessä pc:t +serveri Hotellit + Tietoliikenne verkot )) eli molemmilla samanlainen ajatus maailma.. (matematiikka hyvä) Sitten tosiaan nuorempia kaksostyttöjä unohtamatta v1949 niinkuin olen aikaisemmin jo kirjoittanut !! Identtisiä ei ole kukaan. Toinen aina vaalea hiuksinen ja toinen tumma tukkainen. Äiti oli mustatukkainen ja isä (ehkä nuoruudessa vaalea) ristiverinen 50v:na

Löytyykö muita Kolmen kaksosen perheitä (sama isä ja äiti )

Lukas Martti s 28.02.2010 & Lilli Johhanna s 28.02.2010 :-D Ne on Parhaat!

Omia kaksosia ei ole, mutta itse olen kaksonen. Aina olen toivonut kaksosia, mutta vain "yksösiä" on tullut. Kaksosena lapsena ollessa oli aina leikkikaveri samalla aaltopituudella, kai se on sitä telepatiaa... Vanhemmille tuskin kaksosten kanssa on kovinkaan helppoa, itse aina muistan kuinka liittouduttiin kaikkia muita vastaan, meillä oli aina toisemme...

Täältä huutelee 7 v kaksostyttärien edelleen iki-ihastunut äiti.
Paljon on hankaluuksiakin koettu, mutta päällimmäisenä tunteena kuitenkin se huima tunne joka sydämessä myllää kun kahta on samaan aikaan oman sydämensä alla kantanut.Ensin sisäpuolella ja sitten ulkopuolella :D Toki, samanlaista tunteiden syvyyttä koin myös ensimmäisiä "yksin" saapuneita poikiani odotellessa.
Ihaninta onkin se, kuinka omanlaisiaan vaikka myöskin samanlaisia nämä Duppa-Duulikset ovat.
Tyttöjen ollessa pieniä, univajeessa horjuen ja itkuakin joskus nieleskellen,
täysin ulkopuolisen ihmisen kommentti "no, kummanko annat pois jotta elämä helpottuu ?" herätti kerrasta.Ja kyllä jaksoi koska eihän sitä omaansa pois halunnut antaa.Elämä on toden totta täydempää, kun kahta samanikäistä elämää kannattelee!!!!

Olen 2.5 vuotiaitten kaksosten isoäiti ja muistan sen kun eilisen päivän,kun tytär soitti ultrasta tulessaan,että hän saa kaksoset;) Nauroin itsekseni koko päivän se oli minusta,niin hauska juttu;) Ylpeä olen tyttärestäni joka on ,niin hienosti pärjännyt kaksosten kanssa vaikka olivat syntyessään poika 1600g ja tyttö 1700g;) Enkä ole nähnyt hänessä mitään väsymyksen merkkejä ;) Pääsivät jo 2kg painavina kotiin;) Ja nukkuivat aluksi samassa sängyssä pokittain;) Pienet ovat Nannan ja Papan parhaat sauna kaverit,kun tulevat tänne meidän luo;) Kaikkea hyvää teille kaksosten vanhemmat ja tietysti myös kaksoset;)

Tervehdys kiljuvasta herrasväestä, nelilapsisen perheen arki on ollut puuhakasta. Kaksosten elämä on tullut tutuksi monesta näkökulmasta, sillä olen itse kaksonen, serkkuni ovat kaksosia ja minulla itsellänikin on kaksoset, jotka ovat jo 23-vuotiaita. Kaksosten syntyessä isosisko oli vain 1 v 5 kk, joten välillä oli vitsit vähissä kolmen alle kaksivuotiaan kanssa. Kaksoset syntyivät vielä yli kolme kuukautta etuajassa. Kotiutuessaan toinen ei aina muistanut hengittää, toinen ei osannut syödä. Keskolassa hoitaja lohdutti minua, että ovat osastolla todenneet, että kaksosia annetaan vain reippaille vanhemmille, jotka kyllä selviytyvät.
Kun ei pysynyt aina perässä, mikä aika vuorokaudesta oli menossa, onko syöttänyt tämän lapsen vai tuon, onko lapsi omassa sängyssä vai vanhempien sängyssä jossain peiton alla, tuntui suorastaan irvokkaalta kuunnella kommentteja siitä, miten kätevää saada kaksi lasta kerrallaan, menevät siinä samalla. En ymmärrä, miten niin samalla. Kun on yhden syöttänyt, pääsisi nukkumaan, mutta kaksosten kohdalla aloitat toisen lapsen kanssa ja juuri kun olet hänet saanut syömään, onkin jo aloitettava toisen kanssa alusta uudelleen...
Omat kaksoseni olivat vain 800-grammaisia heidän syntyessään, joten ennenaikaisesta syntymästä johtuneet ongelmat olivat lähes itsestään selviä. Toinen sai vaikean näkövamman happihoidosta, toinen vaikean liikuntavamman aivoverenvuodon seurauksena.
Kaikkien normaalien lastentautien, vesirokkojen, korvatulehdusten, vuosittaisten keuhkokuumeiden ym. lisäksi meillä läpikäytiin satoja poliklinikkakäyntejä, terapiatunteja, kymmeniä ortopedisiä leikkauksia, mutta paljon myös ilon hetkiä.
Kun diagnoosit tulivat, tuntui, että elämässä ei ole enää mitään positiivista odotettavissa. Miten normaalisti vanhemmat käyvät jo lapsensa sikiöasteella läpi tulevaisuuden ylioppilasjuhlat, häät ja monet muut juhlapäivät, mutta minusta tuntui, että kaikki tuo tulevaisuus vietiin minulta kertaheitolla. Mikään ei ollut varmaa.
Opin sitten vuosien varrella, ettei mikään elämässä ole itsestään selvää, eikä varmaa, riippumatta vammoista. Erityisesti ajatus siitä, että vammaisten lasten ja aikuisten elämä olisi jotain kammottavaa ja kartettavaa osoittautui täydelliseksi virheeksi. Totta vieköön, jos voisin valita, luopuisin monesta hetkestä ja jopa päivästä, sen myönnän rehellisesti. Olemme perheenä saaneet kantaaksemme enemmän kuin olisi ollut mitenkään kohtuullista.
Järkytyin itse eniten siitä, että luulin aina naivisti, että yhteiskunta auttaa kyllä, kun apua oikein todella tarvitsee. Asia ei ole ollenkaan niin. Ja se on väärin.
Nyt kaksoseni ovat vuosien takaisista kuvitelmistani huolimatta ylioppilaita ja asuvat omissa kodeissaan. Opiskelevat ja osallistuvat tavalliseen arkeen, vaikka yhteiskuntamme yrittää kaikin tavoin tehdä tuon osallistumisen mahdollisimman vaikeaksi erilaisin "säännöin". Kaikesta, jopa perusoikeuksistaan saa taistella joka päivä, edelleen.
Olen oppinut itse lasteni rinnalla ja heidän kanssaan, mistä muodostuu ihmisen arvo. Viinanen ja Seppänen toteavat kirjassaan, että arvokasta elämää ei ole se, että ollaan vuosikausia "rullatuolissa" (kammottava sanahirviö, joka kuuluu samaan sarjaan sanan "raajarikkoinen" kanssa) toisten "käänneltävänä". Toimittaja vielä toteaa, että he ovat todellakin "ansainneet" saada kuolla arvokkaasti. Minua kauhistaa, että vain terveet ja uraputkessa ja menestyvät voivat yhteiskunnassamme "ansaita" jotain. Emme todella saa elämässä ansiomme mukaan.
Vauvaperheitä on siis monenlaisia. Joka kerta, kun otsikot kirkuvat, miten pieni pikkukeskonen jäi taas henkiin, karvani nousevat pystyyn ja toivon, että kun kaikki tehdään lääketieteessä, myös avun tarjoamisessa tehtäisiin kaikki mahdollinen näiden perheiden tukemiseksi.
Olen kaikesta tuskasta huolimatta kiitollinen, että olen saanut jakaa elämääni näiden lasteni kanssa. Miten paljon vammautuneet sisarukset ovat opettaneet elämästä ja todellisesta suvaitsevaisuudesta meille perheenä, vammattomille sisaruksilleen, heidän kavereilleen ja kaikille heidän kanssaan tekemisissä oleville! Miten paljon nämä kaikki ovat oppineet siitä, mikä elämässä on todella tärkeää. Se, mistä olen todella surullinen on se, miten paljon ihmiset menettävät, kun yrittävät kiertää kaukaa eri tavoin vammaiset. Eivät tiedä, mitä voisivat itse saada elämäänsä tätä kautta. Eivät myöskään ymmärrä, mitä on olla yksin vain siksi, että on vammautunut pyytämättään ja sitä itse aiheuttamatta. Emme voi valita elämältä sitä, mitä saamme, mutta voimme valita, miten asennoidumme arkeemme.

Meillä on melkein 3-vuotiaat kaksospojat ja ovat hyvin kiinni toisissaan. Vastasyntyneenä vauvana rauhoittuiva vain toistensa vieressä. Olivat vain kolme päivää vanhoja, kun sain tämän todistaa, että haluavat olla toistensa vieressä. Toinen nukkui kainalossani ja toinen rinnan päällä. Kun olin heidät siihen asettanu, niin alkoi kuulua ähinää ja puhinaa, kun B-vauva halusi A:n luo. Hän ähisi ja tuhisi ja kiemurteli niin pitkään, että sai pään veikan rinnan päälle. Kun pää oli siinä, B-vauva huokaisi syvään ja rauhoittui siihen nukkumaan.

Ja meidän poikien täytyy saada kaikki tasan. Jos toinen syö äitin kanssa "salaa" karkkia. Hän kuiskailee ja kikattaa ja sanoo "salaa. Ei anneta muille." . Kun on syönyt osansa sanoo "Ja sitte veikalle." Ja jos toinen menee takkaan ja likaa kätensä. Ja häntä kielletään täytyy toisenkin mennä sinne, että saa myös samat kiellot.

Heippa täältä Saksasta!

Meillä 2,5 vuotiaat kaksoset, tyttö ja poika. Tyttö minun ja poika isänsä näköinen. Eli aivan erinäköisiä keskenään...;)

Sen muistan kuin eilisen, kun sain kuulla odottavani kaksosia, piti hoitsulta kysyä, että mitä se "monikkoraskaus" tarkoittaa, olin niin hämmentynyt tilanteesta. Pienet pavut näkyivät ultrakuvasta.

Paljon lasten kanssa keskenään olen joutunut olemaan, kun mies paljon työreissuissa. Omanlaisia haasteita on ollut. Ihania päiviä ja joskus jotain muuta. Ikinä en voi sanoa, että olisin ollut kovin väsynyt, kiitän lasten hyvää unirytmiä, joka on jatkunut tähän päivään asti.

Leikit välillä rajuja, painitaan ja kiusataan. Mutta myös pusuja ja haleja vaihdetaan. Ja kaupungilla ollessa, täällä pienessä saksalaiskaupungissa saamme paljon huomiota ja ihmiset tulevat ihastelemaan ja ihmettelemään.

Kivaa kaksostenpäivää kaikille kaksosille!

Hei täältä Vantaalta! Meillä hiukan päälle 3-v, kaksoset - tyttö ja poika.
Vaikka ovat kaksosia, ovat todella erilaisia keskenään...! Päivärytmi ollut syntymästä lähtien täysin erilainen , poika herää virkeänä aamuyöstä - aina! - kaikenlaiset unikoulut ja kokeilut takana, rytmi on ja pysyy.. tyttö taas nukkuu aamulla ja valvoisi sitte illat.. !
Luonne aivan erilainen - tyttö pippurinen ja "kaiken osaava" , poika taas lauhkea, hymyilevä ja oikea "äidin sylivauva"...
Leikit myös aika lailla erilaisia - kuten myös kiinnostuksen kohteet.. =)
Joskus olenkin ajatellut, miten ihana olisikaan kaksoset, jotka leikkisivät yhdessä samoja leikkejä samaan aikaan... ( ihan huumorilla tietenkin <3 )

Toki kaksoset löytävät NIIN paljon arjen iloa toisistaan.. kylvetään yhdessä, leikitään hippaa , heitetään sohvatyynyt nurkkaan ja hypitään...

Meilllä vauvaika meni helposti... kun vauvat olivat vielä pieniä ja samannäköisinä vaunuissaan , tavattoman moni pysähtyi kaupassa ihailemaan ja päivittelemään; voi kuinka te jaksatte..? Tuntui hassulta, koska meillä tosiaan ei koskaan ollut vauvojen kanssa rankkaa.. ( hmm, oliko näin?..)
Lasten tullessa n.2 -vuoden ikään - olisin oikeasti odottanutkin jonkun joskus kysyvän, kuinka te nyt jaksatte..? Meillä tuo ikäkausi ollut ehdottomasti rankin,,, juuri ehkä tuon takia, että tekivät kaikkea maan ja taivaan väliltä - kokoajan ( energia ei lopu koskaan ) , ylettyivät ja uskalsivat jokapaikkaan ja yleensä juuri eripaikoissa.. eli toinen teki toista ja toinen toista..! =)

Kuten täällä joku hyvin jo sanoikin, arkea kaksosten kanssa on vaikea kuvitella - jollei sitä itse ole kokenut.

Meillä edelleen mahdoton meno ja vilske, mutta päivääkään ei ole mennyt etten olisi sydänjuuriani myöten onnellinen maailman rakkaimmista pienokaisistamme!
Kaksosuus on lahja ja suuri ja rikkaus! Kaksosuus on ihana asia!

Iloista kaksostenpäivää kaikille kaksosille ja kaksosten vanhemmille!