Tähdet, Tähdet: Jari Sillanpää esittää korealaishitin Gangnam Style

04.03.2014 10:10 -

Sunnuntaina suomalaiskodeissa todistetaan todellista heittäytymistä, kun iskelmämies Sillanpää esittää PSY:n megahitin ja rokkari Olli Herman räppäri Coolion Gangstas Paradisen.

Tähdet, tähdet on uusi MTV3:n koko perheen viihdeohjelma, jossa oman genrensä huiput kokeilevat ihan jotain muuta kuin mihin ovat tottuneet.

Tänä sunnuntaina on uuden, suoran estradiviihdeshown ensimmäisen lähetyksen aika. Tähdet valmistautuvat teemoista ensimmäiseen, hip hopiin. Ehkä yllättäenkin suuri osa tähdistä kokee sen olevan tyyleistä haastavimman.

Sillanpää heittäytyy hymyssä suin

Ulkomailta vastikään Suomeen palannut iskelmäkuningas Jari Sillanpää odottaa lähetystä innokkaana, mutta konkaria tuntuu silti hieman jännittävän.

- Toki ensimmäinen biisi jännittää vähän, koreografian ja sanojen yhteensovittaminen on haastavaa. Haluan tehdä tämän kuitenkin pilke silmäkulmassa ja veijarimaisesti, huumorilla, Sillanpää kertoo.

Artistit saavat avukseen Antti Lehtisen johtaman bändin huippumuusikot ja showtanssijat.

Suorituksia analysoimassa ovat musiikkitoimittaja Maria Veitola ja Tavastia-klubin isäntä Juhani Merimaa. Hip hop -lähetyksessä raadin vieraileva ammattilainen on Iso H.

Tähdet vierailevat Radio Novan Vappulandiassa

Tähdet, tähdet -starat vierailevat perjantaina 7.maaliskuuta Vappulandiassa ja kertovat Vappu Pimiälle, millaisin tunnelmin he nousevat lavalle.

Radio Nova julkaisee ensimmäisenä kunkin jakson kappalevalinnat koko kevään ajan ja jakaa aveclippuja seuraavan sunnuntain liveen.

Tähdet, tähdet 9.3. alkaen sunnuntaisin klo 19.30 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa

mtv.fi/tahdettahdet
#TähdetTähdet

Vappulandia Radio Novassa perjantaisin klo 10-15

(Radio Nova, MTV3)

Kuvat: MTV3

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat