Ruumiita ja riimuja: Uusi Vares-elokuva tammikuussa

28.07.2014 21:03 -

Vuodenvaihteessa teattereihin saapuvaa Antti Reinin tähdittämää Vares – Sheriffi -elokuvaa filmataan nyt Turussa. Ohjaaja Hannu Salonen pestattiin Saksasta saakka.

Rosoista etsivää näyttelee jälleen Antti Reini ja elokuva perustuu dekkaristara Reijo Mäen samannimiseen romaaniin.

Ohjaaja sen sijaan yllättää. Saksassa asuva Hannu Salonen on tv-elokuvien konkari ja ohjannut myös kanadalaisveteraani  Donald Sutherlandia sarjassa rikossarjassa Crossing Lines.

Rikokset ja jännitys eivät siis ole 41-vuotiaalle Berliinin Elokuva-akatemian kasvatille vieraita, mutta Vareksen maailma on berlliniläistyneen miehen silmin mukavalla tavalla vinksahtanut.

– Olen viettänyt elämästäni ulkomailla pidemmän aikaa kuin asuin Suomessa – kokonaiset 21 vuotta. Kohtalon ironiaa lienee, että päädyin isänmaahani tekemään sellaista elokuvaa omalla äidinkielelläni, jota ei kotimaassani Saksassa kuuna päivänä voisi tehdä. Reijo Mäen kieli poskella -huumori yhdistettynä tyyliteltyyn popcorn-leffaan voimakkailla trilleri-elementeillä varustettuna ei vain synny keskieurooppalaisessa systeemissä, joka ei salli outoja, muodosta poikkeavia ja hullujakin sivupotkuja. Mutta kylähullujen Suomi on toisenlainen ja minä sen mukana. Loppupeleissä yleisö päättää, onko potkussa tarpeeksi voimaa, mutta ainakin täällä Turussa Vareksen kuvauksissa vallitseva energia on tarttuvaa, kertoo ohjaaja.

Salaperäinen Sheriffi

Parhaillaan tekeillä oleva elokuva on jo yhdeksäs Vares-filmatisointi. Kaksi edellistä, Uhkapelimerkki ja Pimeyden tango, syntyivät Lauri Törhösen ohjauksessa.

Uutukaisessa tapahtumat käynnistyvät Vareksen kotikaupungissa Turussa kahden ruumiin löytymisestä. Päähän ammuttu nainen ja rituaalinomaisesti viillelty mies vievät rosoisen etsivän kaupungin alamaailmaan, jossa operoiva Sheriffi on pelätty ja piilossa pysyttelevä hahmo.

Antti Reini on Vares jo seitsemättä kertaa. Valkokankaalla nähdään myös Jukka Puotila, Jukka-Pekka Palo, Jasper Pääkkönen sekä Karoliina Blackburn.

Vares - Sheriffi tulee ensi-iltaan 7. tammikuuta 2015.

Kuuntele, mitä Reini kertoi viidennestä Vareksesta, Uhkapelimerkki-elokuvasta!

 

 

Kilpailut

Uusimmat