Robinin Yhdessä-uutukainen myi platinaa: Levyn vastaanotto jännitti

12.10.2015 13:09 -

Robinin perjantaina julkaistu viides albumi Yhdessä on ylittänyt nopeasti platinarajan. Levyä on myyty jo 26 000 kopiota.

Viime viikolla julkaistu albumin toinen sinkku Milloin nään sut uudestaan? feat Kasmir on noussut Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon.

Nuori tähti iloitsee Yhdessä-levyn myyntimenestyksestä.

– Siis niin mahtavaa! Levy on aika erilainen kuin aiemmin, joten jännitti kyllä miten se otetaan vastaan. Olen itse tosi tyytyväinen levyyn, mutta koskaan ei voi tietää mitä muut tykkää. Kiitos kaikille mun levyn ostaneille ja kaikille sen tekoprosessissa mukana olleille! Me tehtiin tää yhdessä!

Robinin levyjä on myyty reilun kolmen vuoden aikana yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta, kappalestreamit ylittävät reilusti 68 miljoonaa ja YouTube-katselut yli 80 miljoonaa.

Robinin edellinen albumi 16 oli viime vuoden ylivoimaisesti eniten myyty albumi Suomessa.

Kiertue ja hyväntekeväisyyskonsertti

Uuden levyn myötä Robin nähdään myös keikoilla. Yhdessä Tour starttaa lauantaina 17. lokakuuta Tampereen loppuunmyydyltä Pakkahuoneelta. Robinin ensimmäinen K18-keikka on Helsingin The Circuksessa 30. lokakuuta. 

Yhdessä-albumin artistikattaus nähdään Robinin ja World Visionin järjestämässä Yhdessä - Robin & World Vision -hyväntekeväisyyskonsertissa Helsingin Kulttuuritalossa lauantaina 14. marraskuuta.

Konsertin lipunmyynti alkaa tämän viikon keskiviikkona 14. lokakuuta. Kyseessä on Robinin ainoa ikärajaton konsertti pääkaupunkiseudulla koko syksynä.

Tempauksella autetaan kehitysmaiden lapsia. Illan aikana hankitaan uusia kummeja Keniaan, Intiaan, Peruun, Ugandaan ja Sri Lankaan.

Yhdessä Robinin kanssa Kulttuuritalon lavalla nähdään Elastinen, Kasmir, Mikael Gabriel, Club For Five, Nikke Ankara, Santa Cruz, Jussi 69, Evelina, Vilma Alina, Tommy Lindgren ja Iiro Rantala.

Robin vieraili Nova Stagella vuonna 2015.

Lue lisää:

Robinin faneja hemmoteltiin Helsingissä: Nimmareita ja kuorolaulua

Robin yhteistyöstä Veskun kanssa: Lapin kesä on ensimmäinen biisi, jonka olen koskaan esittänyt

Robinin hyväntekeväisyyskonsertti auttaa kehitysmaiden lapsia

Robinin odotettu duettoalbumi kauppoihin perjantaina – supertähtiä vilisevän levyn teemana ystävyys

Kilpailut

Uusimmat