Potilaan pyhä ei eroa arjesta – verenluovuttajia kaivataan joulun aikaan

17.12.2014 13:42 -

Joka päivä Suomen sairaaloissa tarvitaan verta erilaisille potilaille. Esimerkiksi syöpäpotilaille annetaan huomattavia määriä verihiutaleita, jotka säilyvät käyttökelpoisina vain viisi vuorokautta luovutuksesta.

Verenluovuttajia tarvitaan siis myös joulunaluskiireiden keskellä sekä pyhien aikana, muistuttaa Veripalvelu.

Joulun aikaan Veripalvelutoimistojen aukioloajoissa on poikkeuksia. Kaikki toimistot ovat suljettuina jouluaaton ja joulupäivän, mutta tapaninpäivänä 26.12 verenluovutukseen pääsee lähes kaikissa veripalvelutoimistoissa klo 11-17.

Toimistojen aukioloajat ja verenluovutustilaisuudet joulun aikana kannattaa tarkistaa Veripalvelun nettisivuilta.

Välillä verenluovutuksessa saattaa jouluisin olla jopa ruuhkaa, minkä vuoksi aikaa kannattaa varata vähän enemmän. Verta voi tulla luovuttamaan myös joulun välipäivinä ja tammikuussa. Myös joulun jälkeen potilaat tarvitsevat verta.

Uudenvuodenpäivänä 1.1. Veripalvelutoimistot ovat suljettuina.
Veripalvelu toivoo, että verenluovuttajia käy kaikkina joulunajan aukiolopäivinä. Tasainen luovuttajavirta varmistaa, että potilaat saavat tarvitsemansa verivalmisteet myös pyhien aikana.

Kuvat: Veripalvelu

(Radio Nova)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat