Odotus on ohi ­– Novan Joulun Radio käynnistyi jälleen!

01.12.2015 11:22 -

Novan Joulun Radio on nettiradio, joka soittaa joulumusiikkia 24 tuntia vuorokaudessa. Sen soittolistaan on valittu monipuolisesti koti- ja ulkomaisia joululauluja.

Perinteisten suosikkien rinnalla kuullaan uusia kappaleita muun muassa Anna Erikssonilta, Katri Helenalta, Diandralta, Kylie Minoguelta ja Raskasta Joulua -kokoonpanolta.

Vain musiikkia soittava Novan Joulun Radio on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Yli 30 sekunnin käynnistyksiä oli ensimmäisenä toimintavuonna 2012 liki 76 500 kappaletta ja seuraavana 2013 niitä oli jo noin 176 000. Vuonna 2014 päästiin peräti yli 225 000 käynnistykseen ja odotukset tälle joululle ovat korkealla mobiilikäytön ja nettiradion kasvattaessa jatkuvasti suosiotaan. Novan Joulun Radion parissa myös viihdytään ja viivytään: keskimäärin sitä kuunnellaan 70 minuuttia kerrallaan.

Novan Joulun Radio tarjoaa innokkaimmille jouluihmisille mahdollisuuden nauttia juhlasta täysin rinnoin ja samalla tarjoaa meille kaikille hetken rauhoittua tuttujen ja turvallisten melodioiden parissa.

Osoitteessa www.radionova.fi/joulunradio kuunneltava Novan Joulun Radio on mukana joulun vietossamme 1.12.- 29.12.2015. Nova tarjoilee joulumusiikkia omalla taajuudellaan 18. joulukuuta alkaen.

(Nova)

Kilpailut

Uusimmat