Mielensäpahoittaja Suomen Golden Globe -ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan kilpailusarjaan

30.09.2014 13:44 -

Dome Karukosken Mielensäpahoittaja-elokuva on Suomen Golden Globe -ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan kilpailusarjaan. Karukoski on asetettu lisäksi ehdolle parhaan ohjaajan kategoriaan sekä Antti Litja parhaaksi miespääosan näyttelijäksi.

Säveltäjä Hilmar Örn Hilmarsson on myöskin asetettu ehdolle parhaasta elokuvamusiikista.

Elokuva ylitti eilen 200 000 kävijämäärän rajan. Katsojia Mielensäpahoittaja on saanut maanantai-iltaan 29.9.2014 mennessä kaikkiaan 200 706.

Elokuva on kerännyt tähän mennessä kaikilla kolmella esitysviikollaan yli 50 000 katsojaa. Viime viikonloppuna eli neljäntenä esitysviikonloppunaan Mielensäpahoittajan näki 26 169 henkilöä. Suuremmat vastaavan viikonlopun lukemat ovat saaneet aiemmin ainoastaan neljä elokuvaa; Pahat pojat, Matti, Napapiirin sankarit ja 21 tapaa pilata avioliitto.

Mielensäpahoittaja sai ensi-iltansa perjantaina 5. syyskuuta 2014. Eeppistä, sukupolvien välistä rakkaustarinaa tähdittävät Antti Litja, uusi Putous-näyttelijä Mari Perankoski, Iikka Forss ja Petra Frey.

Tarina perustuu kirjailija Tuomas Kyrön menetyksekkäisiin Mielensäpahoittaja-kirjoihin Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike sekä Miniä. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Tuomas Kyrö ja Dome Karukoski.

Lisää aiheesta:

Dome Karukosken Mielensäpahoittaja-elokuvan kävijämäärä edelleen kovassa nousussa

Mielensäpahoittaja-elokuva sai avausviikonloppunaan liki 30 000 katsojaa

Tuomas Kyrö kertoo Mielensäpahoittajan persoonasta: "Konservatiivinen anarkisti"

(Radio Nova)

Kuva: Solar Films

Kilpailut

Uusimmat