Mato Valtonen: Hoida oma osuutesi, älä kuse omaan lasiisi

02.09.2015 17:01 -

Markku ”Mato” Valtonen haluaisi hymyillä vanhainkodin kiikkustuolissakin leveästi. Sitä hymyä varten hän toivoo, että ihmiset kantaisivat kortensa kekoon, jotta jälkeläisillemmekin jäisi maailma elettäväkseen.

Muusikko, näyttelijä ja yrittäjä Mato Valtonen on pahoillaan siitä, että puolet suomalaisista ei ole tehnyt vielä mitään estääkseen ilmastonmuutosta. Tämä tarkoittaa siis, ettei ole vaihtanut lamppuja led-valoihin tai ettei kierrätä kotonaan.

Hän toteaa, että kun asioihin päättää puuttua, pian ne tapahtuvat jo omalla painollaan ja automaatiolla, ilman tiukkapipoisuutta.

— Me ollaan ne sukupolvet, jotka meidän jälkeläiset tulevat kiroamaan syvimpään helvettiin. Mitä ääliöjengiä! Käyttivät kaiken maapallolla, kuluttivat kaiken, jättivät roskat jälkeen ja mitään ei siivottu.

Valtonen uskoo, että jokaisella on voimaa ja mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Maalla viihtyvä Valtonen haluaa levittää hyvää henkeä. Vaikuttaminen lähtee pienistä teoista, esimerkiksi siitä, ettei mennä järveen shampoot päässä tai heitetä sinne tupakantumppeja.

— Hoida oma osuutesi, älä kuse omaan juomalasiisi, hän summaa.

Kuuntele koko haastattelu.

 

Ohjelmassa soineet Mato Valtosen toivekappaleet:

Billy Joel: It’s still rock’n’roll to me

Midnight Oil: Beds are burning

Easybeats: Friday on my mind

Pink Floyd: Confortably numb

Olavi Uusivirta: Jatsikansa

Leningrad Cowboys & Red Army Ensemble: Happy Together

Pave Maijanen: Elämän nälkä

Kilpailut

Uusimmat