Lumisade voi muuttaa ajokelin jopa erittäin huonoksi – tykkylumesta varoitus

31.01.2015 09:18 -

Ajokeli on tänään huono isossa osassa maata lumisateen vuoksi, kertoo Ilmatieteen laitos. Aluksi ajokeli on huono Etelä- ja Keski-Lapissa sekä Koillismaalla.

Iltapäivällä tai illalla ajokeli muuttuu erittäin huonoksi Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnissa lumipyryn takia. Ajokeli on huono iltapäivällä tai illalla käytännössä koko Etelä- ja Keski-Suomessa aina Pohjanmaata myöten.

Sunnuntaina ajokelin ennustetaan olevan erittäin huono maan etelä- ja keskiosissa lumipyryn vuoksi.

Tykkylumi voi tehdä tuhoja

Lumisateet jatkuvat ennusteen mukaan aina sunnuntaipäivään saakka. Ennustetut lumikertymät ovat maan eteläosassa 10-15 cm. Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa lunta voi kertyä jopa 20 senttiä. Aivan rannikolla sade saattaa tulla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä osin myös vetenä.

Lämpötila on lumisateessa enimmäkseen nollan tuntumassa, joten lumi saattaa tarttua voimakkaasti puustoon ja tykkylumen aiheuttavat vahingot ovat mahdollisia. Tykkylumi on piinannut jo aikaisemmin Itä- ja Pohjois-Suomea.

Seuraa liikenteen sujumista (myös mobiililaitteilla) Radionova.fi/liikenne, sekä Twitterissä: twitter.com/vtrafficNordic

Märkä ja jäinen tien pinta. Sadetta: Päijät-Häme. http://t.co/6H3bDPv48Z

— v-traffic.fi (@vtrafficNordic) 31. tammikuuta 2015

 

Kilpailut

Uusimmat