Lasse Norres muistelee: Aika moni Yleisradion toimittajista kupitteli itsensä hautaan

06.05.2015 16:15 -

Musiikki- ja media-alan vaikuttaja Lasse Norres ei ole säästellyt sanojaan, eikä mielipiteitään 18.5. julkaistavissa muistelmissaan.

Lasse Norres on vaikuttanut media- sekä musiikkialla jo monta kymmentä vuotta ja nyt hän julkaisee muistelmat. Norresin mukaan häntä jännittää hillittömästi. Teos sisältää suoria mielipiteitä.

— Alun perin kirjan piti olla kokoelma hauskoja episodeja. Kirjaa on tehty vuoden ajan. Siinä ajassa se on kasvanut ja syventynyt. Siellä on hyvin paljon henkilökohtaisia tarinoita, Norres kertoo Katja Ståhlin haastattelussa Seitsemän oikein -ohjelmassa.

— En ole kauheasti säästellyt sanojani enkä mielipiteitäni. En myöskään niitä ihmisiä, joista puhun. Enkä missään tapauksessa itseäni.

 

Monta vuotta musiikkimaailman menoa seurannut Norres on nähnyt alkoholin ikävät vaikutukset muusikoihin sekä mediaan. Hänen aloitti rockmusiikista kirjoittamisen jo 15-vuotiaana vuonna 1967, mutta levy-yhtiössä hän aloitti työnsä vuonna 1976.

— Sitten vähän myöhemmässä vaiheessa aloitin nämä PR-, tiedotus- ja viestintähommat. Siihen aikaan alkoholi oli hyvin, hyvin määräävässä asemassa kaikessa sosiaalisessa elämässä. Se koski muusikoita, mutta myös mediaa.

Norreksen tehtävänä oli viedä musiikkia esimerkiksi Yleisradiolle. Alkuiltapäivästä sitten syötiin ja nautittiin alkoholia. Se päättyi yleensä isoihin juhliin.

— Sillä viinan voimalla kestittiin toimittajia. Täytyy sanoa, että se vaati nuorelta pojalta aikamoista kuntoa ja jossain määrin itsehillintää. Aika moni silloisista Yleisradion toimittajista kupittelivat itsensä hautaan. 

Kuuntele Novan taajuudelta 6.5 tullut lähetys kokonaisuudessaan.

Kuvat: Miika Hallikas

(Nova)

Kilpailut

Uusimmat