Kondomeja ja uhanalaisia eläimiä — miten nämä asiat liittyvät toisiinsa?

01.08.2015 19:01 -

Ajatuksia herättäviin kääreisiin pakatut ja ilmaiseksi jaetut 10 000 kondomia muistuttavat kolmesta asiasta: syntyvyyden säätelemisestä, sukupuolitautien välttämisestä ja uhanalaisten lajien suojelemisesta.

Center for Biological Diversity levittää sanomaa eläintensuojelusta ja suojaseksistä samanaikaisesti, ja tekee sen äärimmäisen hauskalla ja älykkäällä tavalla.

Keskus jakoi 10 000 kondomia, jotka oli kääräisty pienellä lorulla koristeltujen pakkausten sisään. Pakkauksilla halutaan muistuttaa, että on hyvä olla vastuullinen, vaikka olisikin lemmekäs.

Keskus toteaa, että väestönkasvu on karannut käsistä ja vaikuttaa aina vain harvinaisempiin ja harvinaisempiin lajeihin, kuten esimerkiksi jääkarhuihin.

Kondomin kanssa pääsee pitämään hauskaa, mutta samalla suojaa itsensä taudeilta, vaikuttaa väestönkasvuun ja vaikuttamalla väestönkasvuun voi parantaa sukupuuton uhan alla olevien lajien selviämiseen.

Lorut eivät käänny sujuvasti suomeksi, mutta niissä leikkisästi sanaillaan sen kanssa, että mikäli tuntuu siltä, ettei malta pidättäytyä, on syytä muistaa harvinaisia lajeja, kuten trumpettikurkia, panttereita ja merinahkakilpikonnia.

 

Shoutout to @MaryPoffenroth's "Condoms for Conservation" student video project: http://t.co/4p2bZ1PBwb pic.twitter.com/2CRwQGk3TP

— Population&Wildlife (@humpsmarter) 10. heinäkuuta 2015

 

Thousands of Endangered Species Condoms distributed for #WorldPopulationDay: http://t.co/4p2bZ1PBwb | @DavidMaxBraun pic.twitter.com/fTlp4GJIHP

— Population&Wildlife (@humpsmarter) 11. heinäkuuta 2015

 

10,000 Endangered Species Condoms to Be Given Away for #WorldPopulationDay: http://t.co/v1dlvsqE4O | @PlanetExperts pic.twitter.com/sBM3bI44sL

— Population&Wildlife (@humpsmarter) 11. heinäkuuta 2015

 

Could the Pill (or condoms) save the polar bear? https://t.co/QlqCWb2a49 | @biogeoberlin pic.twitter.com/gLJDzwa9K4

— Population&Wildlife (@humpsmarter) 21. heinäkuuta 2015

 

Condom giveaway aims to prevent human births, save animal species: http://t.co/0UlazEzUsw | @CWetzWashTms pic.twitter.com/E3FPtBSCzm

— Population&Wildlife (@humpsmarter) 18. heinäkuuta 2015

 

Kondomien jakaminen osui samoihin aikoihin YK:n Maailman väestöpäivän kanssa, jota on vietetty 11. heinäkuuta vuodesta 1989.

Kondomit puhutittivat sosiaalisessa mediassa, kun nuori nainen jakoi sosiaaliseen mediaan puhuttelevan kuvan, jolla muistutti suojaseksin tärkeydestä.

Kilpailut

Uusimmat