Kesärenkaat saa jo vaihtaa alle – kertaa nämä asiat kuitenkin ensin

02.03.2015 07:30 -

Autoihin saa laittaa jo kesärenkaat, sillä talvirenkaiden käyttöpakko loppui. Pakollista vaihtaminen ei kuitenkaan ole.

Talvirenkaita on käytettävä joulukuusta helmikuun loppuun. Nastallisia talvirenkaita saa tänä vuonna käyttää 13.4. asti tai niin kauan, kun keli sitä edellyttää. Nastattomia talvirenkaita, eli niin sanottuja kitkarenkaita, saa käyttää ympäri vuoden.

- Renkaanvaihdon ajankohdassa on keli ja oma ajoympäristö otettava huomioon. Pääasiallisesti eteläisessä kaupungissa suhaavan kannattaa huomioida, että olosuhteet muuttuvat nopeasti pohjoista kohti ajettaessa. Keli voi vaihdella runsaasti myös vuorokaudenajasta riippuen. Päivän vesikeli voi yöpakkasten myötä yllättää aamun peilijäänä. Yleisesti ottaen tunkkia kannattaa vielä lepuuttaa ja renkaiden vaihtointoa suitsia, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen toteaa.

Tarkista vaihdettavan renkaan kuluneisuus

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien 2000-luvulla tutkimissa tieliikenneonnettomuuksissa renkaisiin liittyvä riskitekijä on ollut mukana noin joka seitsemännessä kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa. Huonokuntoiset renkaat ovat yleisin rengasriski tieliikenteessä. Sopimaton rengastus ja liian alhaiset rengaspaineet näkyvät myös merkittävinä riskitekijöinä.

- Olennaista ennen jokaista renkaanvaihtoa on ratsata omat renkaat, mikä on niiden kunto ja urasyvyys. Lain mukaan urasyvyyden tulee kesärenkaissa olla vähintään 1,6 mm ja talvirenkaissa 3 mm, mutta pidon kannalta suositus on tuplata minimit. Eli kesärenkaissa neljä milliä ja talvirenkaissa kuusi, Heiskanen toteaa.

Renkaan urasyvyyden merkitys korostuu huonoissa keliolosuhteissa. Kolmen millin vesipatjalla 75 km/h nopeudella ajettaessa vielä lailliset 1,6 millin renkaat ottavat tien pintaan kontaktia enää 16 prosenttisesti. Suositusten mukaisilla renkailla vastaavissa olosuhteissa kosketuspinta on loppuun ajettuihin verrattuna yli kolminkertainen.

Tee renkaanvaihto turvalliseksi

Ajoita renkaanvaihto kelien mukaan. Kevättalven vaihtuvat kelit voivat olla petollisia. Mieti missä ajat. Onko tiedossa mökkireissu Kainuuseen tai Lapinmatka tuntureille? Pitkässä maassa keliolosuhteet muuttuvat nopeastikin pohjoiseen päin mentäessä. Huomioi uratekijät. Suositus on neljä millin urasyvyys kesärenkaissa, kuuden talvirenkaissa. Tarkista rengaspaineet säännöllisesti, aika ajoin kannattaa kurkata myös vararenkaan tilanne. Sekarengastus kesä- ja talvirenkaiden välillä ei ole sallittua, mutta vararenkaalla voi ajaa tilapäisesti.

Kuva: Shutterstock

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat