Joulun menoliikenne käynnistyy jo viikonloppuna: Täällä on ruuhkaa

18.12.2014 14:13 -

Joulun menoliikenne alkaa tänä vuonna jo perjantaina 19.12. puolenpäivän aikaan, mutta jakautuu usealle päivälle. Moni joulunviettoon matkaava suosii lauantain ja sunnuntain valoisia ajotunteja.

Vilkkain päivä maanteillä osuu aatonaattoon eli tiistaiksi 23.12. Joululiikenteeseen lähdetään epävakaisessa säässä.

Vuodenaikaan nähden joulun liikenne on vilkasta, vaikka määrältään vain puolet esimerkiksi juhannusliikenteestä.  Pahoja ruuhkia maanteille ei odotetakaan. Vaihtelevat säät ja kelit sekä pimeys sen sijaan hidastavat matkantekoa ja lisäävät onnettomuusriskiä.

Liikennevirasto arvioi joululiikenteen alkavan jo perjantaina 19.12. kello 13 ja jatkuvan aina iltakuuteen saakka. Lauantaina liikenne on erityisen vilkasta nelostiellä kello 10 ja 14 välillä. Silloin valtateillä 4 ja 5 on paikoin liikennettä jopa enemmän kuin perjantaina. Muilla pääteillä sen sijaan viikonlopun liikenne on perjantaista vähäisempää. Aatonaatto tiistaina on jälleen vilkas menoliikenteen päivä koko maassa, silloin liikenne painottuu klo 11 ja 18 välille.

Vilkkaimpina tunteina lyhyitä jonoja

- Eniten liikennettä on Etelä-Suomen pääteillä: erityisesti Helsingistä Tampereelle johtavalla valtatiellä 3 ja Lahteen johtavalla valtatiellä 4 sekä sieltä edelleen Jyväskylään ja Mikkeliin johtavilla teillä, kertoo liikennekeskuspäällikkö Marketta Udelius. Liikenne on vilkasta myös Helsingistä itään suuntaavalla valtatiellä 7 Koskenkylään saakka ja Turkuun johtavalla ykköstiellä. Nopeudet saattavat näillä teillä hieman laskea, mutta liikenne todennäköisesti sujuu varsin hyvin, mikäli ajokeli on normaali ja liikenneonnettomuuksilta vältytään. Isojen kaupunkien lähialueille kuitenkin kertyy lyhyitä jonoja menoliikenteen vilkkaimpina tunteina.

Pitkänmatkan liikenteen lisäksi taajamien lähellä on runsaasti asiointiliikennettä joulunaluspäivinä. Jouluaattona liikkeellä ovat lyhyitä matkoja kulkevat ja hautausmailla kävijät.

Paluuliikennettä tapanilta loppiaiselle

Joulunvietosta palaillaan kotipaikkakunnille tasaisesti tapaninpäivästä lähtien, paluuliikenne jatkuu aina loppiaiseen asti. Vilkkain paluupäivä on sunnuntai 28.12., mutta maanteillä riittää hyvin tilaa myös silloin.

Vilkkaimpia ovat valtatiet 5 ja 4 Juvalta Mikkelin ja Heinolan kautta Helsinkiin ja valtatie 3 Tampereelta Helsinkiin. Näillä tieosuuksilla saattaa etenkin sunnuntaina kello 12–20 muodostua jonoja ja nopeudet hieman laskea.

Oman lisänsä liikenteeseen tuovat uudenvuoden aikoihin liikkuvat venäläismatkailijat.

Kuvat: Shutterstock

(Radio Nova, Ilmatieteen laitos, Liikennevirasto, Poliisi)

Kilpailut

Uusimmat