James Hetfield palkitsee fanien pitkän odotuksen: Metallica äänittää uutta albumia 7 vuoden tauon jälkeen

13.10.2015 22:14 -

Uusi Metallica-albumi on tulossa, ainakin mikäli yhtyeen nokkamieheen James Hetfieldiin on uskominen. 

EMG:n haastatattelema Metallican James Hetfield kertoi yhtyeen olevan parhaillaan studiossa nauhoittamassa uutta materiaalia.

Yhtyeen edellinen albumi Death Magnetic ilmestyi vuonna 2008. joten fanit ovat saaneet jo jonkin aikaa odottaa uutta albumia. Vuoden 1983 jälkeen yhtye on julkaissut yhteensä yhdeksän albumia.

Huhtikuussa Billboardin haastattelema kitaristi Kirk Hammet puolestaan kertoi materiaalia olevan kasassa alle kolmasosa.

Kuva: Shutterstock

(Nova, Ew.com)

Kilpailut

Uusimmat