Isac Elliot: Koulussa menee paremmin kuin koskaan

27.11.2015 10:34 -

Isac Elliot on juuri palannut pitkältä reissulta Yhdysvalloista. Yhdeksättä luokkaa käyvä Isac kertoo Novan Aamun haastattelussa, että poissaoloista huolimatta koulussa menee nyt paremmin kuin koskaan.

Isac Elliot julkaisi tänään tulevan albuminsa uusimman singlen, joka on nimeltään No One Else. Kappale on saanut paljon hyvää palautetta Isacin faneilta ja artisti tykkää itsekin kappaleesta hyvin paljon.

– Tässä on oma tarina. Tykkään tästä tosi paljon ja olen hyvin tyytyväinen.

Isac on juuri palannut Suomeen pitkältä reissulta Yhdysvalloista.

– Kahden viikon kohdalla on aina sellainen olo, ettei halua kotiin. Kolmannella viikolla iskee jo koti-ikävä. Kun Suomessa on kylmä ja sataa, niin silloin on kiva olla ulkomailla. Tykkään kuitenkin talvesta, lumesta ja siitä, että pääsee esimerkiksi ulkojäille, Isac Elliot kertoo Novan Aamussa.

Vaikka Isac Elliot on viettänyt paljon aikaa ulkomailla musiikkiuransa vuoksi, ei hänen koulunkäyntinsä ole kärsinyt paljoakaan.

– Isäni on erityisopettaja ja hän on aina mukana. En tee kokeita reissussa, mutta teen jonkun esseen tai vastaavan. Koulussa sanottiin, että mulla menee nyt paremmin kuin aiemmin. Aiemmin en osannut keskittyä ja minulla oli liikaa energiaa. Nyt on mennyt hyvin. Mulla on melkein kaikki arvosanat kahdeksan, mikä on minulle tosi hyvin.

Tällä hetkellä Isacin ura on kovassa nosteessa ja muun muassa Norjassa hän esiintyy areenoilla ja fanilaumat seuraavat perässä. Ura ei kuitenkaan tarkoita Isacille sitä, että koulu jäisi peruskoulun tasolla.

– Jatkan koulussa. Menen lukioon ehdottomasti.

Kuuntele koko haastattelu: 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat