Euroviisuihin reilut kaksi viikkoa – mitä Suomen edustajille kuuluu nyt?

19.04.2014 14:49 -

Suomen euroviisuedustaja Softengine esiintyi ensimmäistä kertaa Helsingissä viime viikonloppuna. Radio Nova ehti jututtaa yhtyeen jäseniä ennen keikan alkua On the Rocksin takahuoneessa.

Softengine osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun ja voitti sen kappaleellaan Something Better. Bändin pojat ovatkin olleet kovassa pyörityksessä viimeiset kaksi kuukautta. Pyöritys tulee jatkumaan samanlaisena – ellei jopa hurjempanakin – sillä reilun kahden viikon päästä bändi edustaa Suomea Kööpenhaminassa Eurovision -laulukilpailussa.

– Koko ajan saa reissata, koko ajan on haastatteluja, ja aloitettiin äskettäin keikkailukin. Niin ja nyt on vielä studiohommatkin, kun aloitettiin levyttää uutta levyä, yhtyeen kosketinsoittaja Henri Oskár listaa.

Millaisen show’n bändi tarjoilee Kööpenhaminassa valtavalle viisuyleisölle?

– Varmaan aika tyylikäs ja simppeli, ei ole mitään pommeja tai mitään sellaista överiä. Me ollaan jotakin suunniteltu, mutta en ole ihan vielä perillä siitä, mitä kaikkea esityksessä loppujen lopuksi tulee olemaan, bändin nokkamies Topi Latukka paljastaa.

– Ainakaan teatteria siitä ei tule, vaan me pysytään aitona bändinä, Henri jatkaa.

Jalat maassa, päät pilvissä

Softengine esiintyy pian sadoille miljoonille ihmisille, joten bändin on hiottava esityksensä äärimmäisen hyväksi. Bändi harjoittelee esiintymistään keikkailemalla ympäri Suomea, ja yksityiskohtia mietitään niin bändin sisällä kuin osaavien ammattilaistenkin kanssa. Lähestyvä semifinaaliesiintyminen ei jännitä bändiä – ainakaan vielä. Panikoimiseen ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Yhtye kävi hiljattain palaveria Ylen porukan kanssa tulevasta koitoksesta.

– He kertoivat ensimmäisen päivän ohjelmasta Kööpenhaminassa: mitä tulee tapahtumaan, punaisista matoista kaikkeen tuon kaltaiseen hulluun. Siinä tilanteessa rupesi jännittämään, bändin laulaja Topi tunnustaa.

Brittiläinen Mirror-lehti kehui Suomen edustuskappaleen olevan maan paras kappale vuosikymmeniin. Yhtyeen nuoret miehet uskovat, että heidän menestyksensä avain kilpailussa on bändin tuoreus ja se, että kappale erottuu edukseen, sillä kappale edustaa rockia. Yhtye ei ota kuitenkaan turhia paineita kilpailun suhteen, vaan jatkaa bändin laulajan, Topi Latukan, johdolla eteenpäin.

– Just katottiin Instagramista, että joku oli lisännyt Topista kuvan ja laittanut kuvatekstiksi ”Tässä on maailman kaunein mies”, Henri naurahtaa.

Kilpailun semifinaalit käydään kahdessa osassa 6. ja 8. toukokuuta. Suomen viisuedustaja, Softenfine, esiintyy semifinaalien toisessa osassa. Laulukilpailun voittaja selviää finaalilähetyksessä, joka nähdään 10. toukokuuta. Tänä vuonna Euroviisut järjestetään Kööpenhaminassa, Tanskassa.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat