Eläinten viikko alkaa - pienikään eläin ei ole harjoituskappale!

03.10.2011 13:11 -

SEY muistuttaa: Pidä huolta pienistäkin.

SEYn vuoden 2011 Eläinten viikon teemana on kanien ja pikkujyrsijöiden hyvinvointi ja hoito. Kaneja, marsuja ja muita pikkujyrsijöitä pidetään usein helppoina lasten lemmikkieläiminä. Niiden hoidossa tarvitaan enemmän tietoa ja opastusta enemmän kuin usein ymmärretään. Pienlemmikkien hyvä hoito on tärkeää muun muassa siksi, että kaikki nisäkkäät kokevat kivun, pelon ja mielihyvän yhtä voimakkaina – oli kokijana sitten pieni jyrsijä, koira tai hevonen.

SEY haluaa Eläinten viikolla muistuttaa, että tieto on avain minkä tahansa lemmikin hyvään hoitoon. Tutkittua tietoa pikkulemmikeistä löytyy uudelta sivustolta www.lemmikkitieto.fi

Moniin lapsiperheisiin hankitaan ensimmäiseksi lemmikkieläimeksi kani tai jokin pikkujyrsijä. Ikävä kyllä tuo eläin mielletään monesti jonkinlaiseksi harjoittelukappaleeksi, jonka jälkeen voidaan harkita ”oikeaa” eläintä. Haluamme kampanjallamme muistuttaa, että pieniä eläimiä on hoidettava yhtä huolellisesti kuin isompiakin. Jos hiirtä kohtelee huonosti, se kokee kärsimyksen yhtä voimakkaana kuin esimerkiksi koira”, muistuttaa SEYn toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö.

Lemmikkieläimiä hankitaan tyypillisesti lapsen tullessa alakouluikään. SEY onkin suunnannut tämän vuoden Eläinten viikon maksuttoman Pienistä pitäen -tietopaketin alakouluikäisille ja heidän vanhemmilleen. Pienistä pitäen -lemmikkioppaita on lähetetty yli tuhannelle opettajalle yhteensä yli 100 000 koululaisen käyttöön.

Viime vuosina on uutisoitu paljon julmuuksista eläimiä kohtaan. Niihin tulee välittömästi puuttua. Tässä työssä tekevät osansa mm. vapaaehtoiset eläinsuojeluvalvojamme. Me SEYssä uskomme, että myös asennekasvatus ja ennaltaehkäisy erityisesti lasten ja nuorten parissa ovat välttämättömiä. Mitä aiemmin lapsi omaksuu yksilöä kunnioittavan asenteen kaikkia eläviä olentoja kohtaan, sitä vastuullisemmaksi ja myötätuntoisemmaksi aikuiseksi hän kasvaa. Siksi on tärkeää, että esimerkiksi lajinomaiset tarpeet opitaan ottamaan huomioon heti ensimmäisen lemmikin kohdalla. Tietopakettiamme on lähetetty jo yli 100 000 koululaiselle, joten tavoitteemme eläinystävällisemmästä tulevaisuudesta tuntuu olevan piirun verran lähempänä ”, iloitsee Ylisirniö.

www.lemmikkitieto.fi – johdatus hyvään lemmikinhoitoon

Virikkeet, hyvä elinympäristö ja oikein valitut eläinkumppanit vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten lemmikki viihtyy ja kuinka paljon iloa siitä on myös omistajalleen. Mikään eläin ei ole lähtökohtaisesti ”häkkieläin”.

SEY on avannut Eläinten viikon kampanjan tueksi www.lemmikkitieto.fi -sivuston, jossa lemmikin perushoidon ohella pääpaino on siinä, mitä eläimet tarvitsevat voidakseen myös henkisesti hyvin.

Kilpailut

Uusimmat