Dome Karukosken Mielensäpahoittaja-elokuvan kävijämäärä edelleen kovassa nousussa

22.09.2014 13:13 -

Mielensäpahoittaja sai ensi-iltansa perjantaina 5.9.2014.

Elokuvan kolmannen viikonlopun katsojamäärä oli 30 632 ja oli näin ollen edelleen avausviikonloppua suurempi. Lauantain ja sunnuntain tulokset ovat kasvaneet kolme viikonloppua peräkkäin, mikä on hyvin poikkeuksellista. Elokuva on jatkanut Suomen ylivoimaisesti katsotuimpana elokuvana jo kolmen viikonlopun ajan ja katsojia se on saanut sunnuntaihin 21.9. mennessä 147 956.

Katso elokuvan traileri:



Eeppistä, sukupolvien välistä rakkaustarinaa tähdittävät Antti Litja, Mari Perankoski, Iikka Forss ja Petra Frey. Elokuva kertoo kauniin, humoristisen ja koskettavan tarinan sukupolvien välisestä kuilusta ja rakkaudesta, luopumisesta sekä uuden löytämisestä. Tarina perustuu kirjailija Tuomas Kyrön menetyksekkäisiin Mielensäpahoittaja-kirjoihin Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike sekä Miniä. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Tuomas Kyrö ja Dome Karukoski. Solar Filmsin elokuvan ovat tuottaneet Markus Selin ja Jukka Helle.

Kilpailut

Uusimmat