Presidentti Tarja Halonen on yhä sairaalassa.
Haloselle ihmisoikeuksien puolustaminen on ollut tapa elää.
Halonen on tehnyt urallaan pitkään töitä yhdenvertaisuuden eteen.
Presidentti Tarja Halonen kertoo, että sukupuoli on näkynyt presidenttien harrastusten turvajärjestelyissä - ehkäpä toisella tapaa, mitä voisi kuvitella.
Presidentti Tarja Halonen emännöi Linnan juhlia ensimmäisen kerran tasan 20 vuotta sitten.
O'Brien alkaa tekemään seuraavaksi uutta katsottavaa HBO Max -suoratoistopalvelulle.
Halonen sanoo Me Naisille, että hänelle vanhemmuus on opettanut tärkeitä arvoja.
Christoffer Strandbergin esityksessä presidenttipari keräsi panttipulloja sillan alla. Miehelle tuli yllätyksenä, että Tarja Halonen istui yleisössä.
Tänään Novan Seitsemän oikein -lähetyksessä oli arvovaltainen vieras. Presidentti Tarja Halonen kertoi muun muassa kokemuksistaan Harvardin yliopistossa, sekä Yhdysvalloissa vallitsevasta kaksipuoluejärjestelmästä.
Jarkko Tamminen on ilmiömäinen imitaattori, joka vieraili Enbuske & Linnanahde Crew:n vieraana vapun kunniaksi. Kuuntele mitä tapahtuu, kun studioon saapuivat paikalle Kimi Räikkönen, Tarja Halonen ja Juhani Tamminen...
Eläkkeelle jäänyt presidentti Tarja Halonen puhui elämästään hyvin avoimesti Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa.
Eläkkeelle jäänyt presidentti Tarja Halonen puhui elämästään hyvin avoimesti ensimmäisessä Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelman talkshowssa Subilla perjantaina.
Presidentti Tarja Halosen puoliso, tohtori Pentti Arajärvi vieraili Radio Novassa Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelmassa. Pentti kertoi haastattelussa, millaista elämä on Mäntyniemen jälkeen.
Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelman Tuomas Enbuske tapasi presidentti Tarja Halosen. Kuuntele koko haastattelu!
Koskaan aikaisemmin ei Suomessa ole kamera seurannut tasavallan presidentin arkea näin pitkään ja läheltä kuin 30.3.2012 ensi-iltaan tulevassa Rouva Presidentti -elokuvassa.
Presidentti Tarja Halosen Miska-kissa kuoli syöpäkasvaimeen.