Radio Novan Illan Tähtivieraana kävi Saara Aalto. Saara on palannut Euroopan retkeltään takaisin Suomeen, mutta hän lähtee takaisin tien päälle aivan pian. Nyt on edessä Enkeleitä-joulukiertue, jota Saara ja koko Suomi odottavat innolla. Jaksossa kuullaan minkälainen jouluihminen Saara on ja lisäksi Saara kertoo biisistä, jonka hän pääsee esittämään kiertueellaan. Kuuntele haastattelu tästä.
Enkeleitä-niminen kiertue alkaa marraskuun lopussa Lahdesta.
Pariskunnalla on nyt myös yhteinen sukunimi.
Päärooleja esittävät Saara Kotkaniemi sekä sveitsiläinen Nicola Perot.
Elokuva yhdistelee tositapahtumia fiktioon.
"Elämä on parasta just nyt", Kotkaniemi on kirjoittanut hellyyttävässä julkaisussaan.
Briteissäkin tunnettu artisti pääsi muun muassa laulamaan This Morning -ohjelmassa.
Kotkaniemi on löytänyt kaikessa hiljaisuudessa itselleen uuden kumppanin, eikä hän ole ennen raskausuutisia tuonut suhdettaan julkisuuteen.
Sauli Koskinen joutui jekutuksen kohteeksi Saara Aalto pränkkää Suomea -ohjelmassa.
Laulaja Saara Aallon salainen haave toteutui, kun hänet pyydettiin juontajaksi uuteen piilokameraohjelmaan.
Saara Aalto on jalkautunut koirapuistoon Kari Ketosen ja Lucky-koiran kanssa uutuussarjassa.
Saara Aalto veti BB-asukkaille lauluvalmennusta ja ilahtui kilpailijoiden heittäytymisestä.
Saara Aalto kertoo pohtivansa lähes päivittäin, kiinnostaako häntä enää palata kansainvälisen pop-artistin elämään. Kiireisistä vuosista jäi kaksijakoiset tunnelmat.
Saara ja Meri Aalto pääsivät asumaan luksushuvilaan Etelä-Espanjaan häkellyttävien sattumien kautta. Muusikon mielestä kaikesta on kiittäminen omaa asennoitumista ja uskallusta unelmoida.
Saara Aalto on julkaissut hyväntekeväisyyssinglen, jonka tuotot ohjataan sodasta ja konflikteista kärsivien lasten auttamiseen.
Ex-pariskunnan oli tarkoitus suunnata joulukiertueelle jo viime vuonna, mutta koronarajoitukset sotkivat suunnitelmat.