Mitä tapahtui, kun kaksi superpositiivista suomalaismiestä laitettiin samaan studioon kahdeksi tunniksi? Tehtävä Telluksella -nimeä kantavassa kaksituntisessa intouduttiin puhumaan syvällisiä ja tunteella Lady Gagasta Lenita Airistoon.
Radio Nova ja Speakersforum ovat aloittaneet yhteistyön Radio Novan uudistuneen sisältökonseptin ja ohjelmakartan myötä. Bjurströmin ensimmäinen vieras on koko kansan tuntema filosofi Esa Saarinen.
Radio Nova listaa vuoden 2014 sosiaalisen median sankaritarinat. Sarjan toisessa osassa kerromme Jerome Saarisesta, joka kertoi Facebookissa satunnaisesta juttuhetkestään yli 90-vuotiaan leidin kanssa. 
Poptähti Anna Abreu tekee paluun. Idols-kisasta tunnetuksi tulleen laulajan uudesta singlestä kuullaan esimakua ensimmäistä kertaa Enbuske & Linnanahde Crew -talkshow'ssa torstaina 3. huhtikuuta MTV3-kanavalla.
Enbuske & Linnanahde Crew sai langan päähän filosofi Esa Saarisen, joka kertoi lähetyksessä, millainen persoona on hänen entinen oppilaansa Pekka Himanen. Himanen on ollut viime aikoina otsikoissa raporttinsa rahoituksen takia.