Springsteen nähdään Helsingin Olympiastadionilla.
Bruce Springsteen teki valtavan omaisuuden myymällä tuotantonsa oikeudet.
Springsteenin tunnettuja hittejä ovat muun muassa Born In The USA sekä Dancing In The Dark.
Pidätys oli tapahtunut viime marraskuussa, uutisoi TMZ.
Bruce Springsteen kirjoitti kappaleen Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvaan, mutta sitä ei kelpuutettu mukaan.
Muun muassa Bruce Springsteen ja Eminem ovat arvostelleet omia albumejaan kovin sanoin.
Springsteenin top 5 -lista on täynnä klassikoita.
Miehen mukaan synkkä vaihe kesti pitkään.
Amerikkalainen opiskelija Matthew Aucoin tulee muistamaan tämän hetken varmasti koko loppuikänsä.
Bruce Springsteenin tunnetusta albumista julkaistaan neljän CD:n ja kolmen DVD:n erikoisboksi. 
Bruce Springsteenin ensimmäiset levytykset vuosilta 1973-1984 julkaistaan remasteroituina.
Yhdysvaltalainen näyttelijä-laulaja Barbra Streisand on tehnyt uutuusalbumillaan Partners musiikkihistoriaa, kertoo musiikkimedia Billboard.
Rock In Rio -festivaaleilla päästiin kokemaan eilen nimekäs yhteisesiintyminen.
Rennon miehen maineessa oleva Bruce Springsteen keräsi sunnuntaina raikuvat aplodit New Orleansin keikallaan juomalla kesken kaiken yleisöstä tarjotun oluen.
Bruce Springsteen tunnetaan miehenä, joka intoutuu heittämään keikoillaan usein mieluusti ex-tempore-henkisiä covereita. Yksi tällainen kuultiin eilen Dallasissa.
Bruce Springsteen julkaisee neljä ennen julkaisematonta kappaletta sisältävän American Beauty -nimisen EP-vinyylin (12") huhtikuussa.